Siirry sisältöön
Ota yhteyttä Tilaa uutiskirje Haku
Liity jäseneksi

EK:n Suhdanneba­ro­metri: Yritysten suhdanne-odo­tukset kielivät talouden käänteestä

EK:n heinäkuun Suhdannebarometrin perusteella suomalaisyritysten arviot suhdannetilanteesta  nousseet keväästä, mutta ovat yhä heikot. Vastaavasti suhdanneodotuksia mittaava saldoluku nousi jo nollan tuntumaan. Tämä kielii suhdannekäänteestä, sillä odotukset ovat ennakoineet historiallisesti hyvin suhdannetilannetta. Talouden tilannekuva tulee kuitenkin olemaan vielä hetken aikaa heikko, sillä laskusuhdanne on ollut vaikea.

”Suomen talouden heikkouden ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Yritykset ovat nähneet talouden kehittyvän jo pitkään yleisesti ennustettua heikommin. Nyt yritysten arvioissa suhdannenäkymät ovat vakiintumassa, joten talouden pohjakosketus on otettu. Menemme koko ajan verkkaisesti kohti parempaa”, sanoo EK:n johtaja Sami Pakarinen.

Tuotanto- ja myynti ovat vähentyneet viime kuukausien aikana. Yritykset kuitenkin odottavat kasvua vuoden viimeiselle neljännekselle. Päätoimialoista ainoastaan rakentamisessa tuotannon ennakoidaan vähentyvän koko tämän vuoden. Heikko myyntikehitys johtaa yritysten arvioissa henkilöstömäärien vähenemiseen loppuvuoden aikana.

”Tähän asti palvelualat ovat kannatelleet Suomen taloutta ja työllisyyttä isommalta iskulta. Nyt teollisuus näyttää vuorostaan ottavan isompaa roolia. Rakentaminen on vielä kanveesissa, mutta korkojen lasku tuo hiljalleen helpotusta myös rakennusalan tilanteeseen”, Pakarinen toteaa.

Yritysten kasvulle on tällä hetkellä ainoastaan yksi merkittävä este, joka on riittämätön kysyntä. Vastaajayrityksistä 52 % raportoi kasvun esteeksi kysynnän riittämättömyyden. Ammattitaitoisen työvoiman saatavuusongelmat ovat laskusuhdanteen myötä jatkaneet helpottumistaan, mutta rakentamisessa nähtiin kuitenkin jo pientä nousua työvoiman saatavuusongelmien suhteen.

”Taloudesta voi nyt lähikuukausien aikana kuulua ristiriitaisia viestejä, koska ne ovat merkki suhdannekäänteestä. Suomi alkaa selättämään luottamuslamaa ja se on hyvä uutinen, sillä luottamuksen vahvistuminen sysää taloutta paremmin liikkeelle,” Pakarinen arvioi.

EK:n Suhdannebarometri

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Kyselyä on tehty säännöllisesti vuodesta 1966 lähtien. Se on osa Euroopan komission suhdannetiedustelujärjestelmää, jota EU rahoittaa osittain. Tiedustelu koskee Suomessa tapahtuvaa toimintaa. EK tiedusteli yrityksiltä heinäkuussa 2024 arvioita suhdannekehityksestä vuoden 2024 toisella neljänneksellä. Tiedusteluun vastasi 1 081 yritystä, joilla on Suomessa noin 250 000 työntekijää.

Suhdannebarometri, heinäkuu 2024(siirryt toiseen palveluun)

Lisätietoja:
Sami Pakarinen, johtaja, p. 050 343 4337(siirryt toiseen palveluun)