Taloudellinen huoltosuhde kuvaa työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien suhdetta työssäkäyviin.
Tämä suhdeluku on kasvutrendillä, eli työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien määrä suhteessa työssäkäyviin kasvaa entisestään. Suhteen odotetaan jatkavan kasvua, sillä väestön ikääntyessä eläkeläisten määrä kasvaa.
EK:n teettämän laskelman(siirryt toiseen palveluun) mukaan käytännössä kolmasosa väestöstä kustantaa ne palvelut ja etuudet, joiden varaan hyvinvointiyhteiskunta rakentuu. Huoltosuhde on heikentynyt nopeasti(siirryt toiseen palveluun) jo vuodesta 2010 alkaen. Huoltosuhteessa on suuria eroja kuntien ja maakuntien välillä.
Taloudellisen huoltosuhteen lisäksi voidaan puhua myös väestöllisestä huoltosuhteesta. Väestöllinen huoltosuhde ei huomioi työllisyyttä, vaan ainoastaan ikärakenteen.