Pullonpohjista kahvikuppiin – näön vuoksi!

Huomaan iän karttumisen siitä, että usean kerran päivässä tulee taputeltua päälakea mummolaseja tavoitellessa. Ne joko ovat siellä taputettaessa ja, jos eivät, menee homma vaikeaksi.

Minulla ei ole aloitekykyä sirotella useita laseja ympäri asuntoa siltä varalta, että jos yhdet katoavat, toiset löytyvät. Etsin siis niitä ainoita lasejani usean kerran päivässä. Ja juu, tiedän, että olemassa on kaulanaruja, monitehoisia kokoajankäytettäviä laseja ja varmaan nykyään vihellykseen vastaavia lasejakin, joilla ongelma ratkeaisi. Mieluummin kuitenkin pidän laseja otsalla.

Eroon laseista

Sain kaukolasit 9-vuotiaana [1]. Näkö huononi nopeasti, kunnes pidin nenälläni ”pullonpohjia”. 70- ja 80-luvun luokkakuvat olen polttanut.

Rippi-iässä ollessani meille piipahti kylään saksalainen retkipyöräilijä. Kahvipöytään istuuduttuaan hän kaiveli taskujaan ja otti sieltä esiin likaisen näköisen trasselitupon. Vähän aikaa sitä pyöriteltyään hän sujautti jotain silmiinsä. Hämmästyin, ja esitin ilmeilläni kysymyksen. Sain selville, että hän laittoi silmiinsä jotain, jolla näkö parani!

Tuo hetki muutti elämäni! Otin asioista selvää ja olin ensimmäinen kylässäni, joka sai piilolinssit. Niiden kanssa sitten taiteilin nuoruuden. Piilolinssejä on tullut kuljetettua mm. kahvikupissa. Kupista sitten linssit silmiin syljen avulla, joka toimitti desinfiointiaineen virkaa [2]. Useita kertoja tuli nukuttua linssit silmissä tai laitettua kaksi linssiä samaan silmään. Mutta elämä hymyili ilman laseja.

Eroon piilolinsseistä

Parikymmentä vuotta vierähti linssien kanssa. Kun perhettä alkoi tulla, tajusin, että linssien kanssa ei enää ehdi (=viitsi) läträtä, ja lasten kanssa silmälasit vasta epäkäytännölliset ovatkin. Päätin mennä ’silmälasinpoistoleikkaukseen’, vaikka tuolloin niitä ei vielä tehty monellekaan.

Leikkauksesta kotiin palatessani itkin ilosta, kun taksimatkalla näin edessä ajavan auton rekkarin – ilman silmälaseja! Kotona itkin saunassa, mutta en ilosta, kun näin saunan lattian ja sen likaisuuden ensi kertaa. Toinen itku tuli peiliin katsoessa, eikä sekään ilosta.

Mutta leikkaus auttoi! 20 vuotta sen jälkeen näen edelleen täydellisesti. Kauas siis.

Takaisin laseihin

Lasittomien ja siten huolettomien vuosien jälkeen en haluaisi palata entiseen. On kuitenkin pakko tunnustaa tosiasiat. Nyt en näe lähelle, tutkitusti [3]. Joudun turvautumaan lähilaseihin [4]. Jos likinäköisyydestä oli haittaa niin huonosta lähinäöstä haittaa vasta onkin. Kaupassa ei erota hintoja. Tikkua ei saa irti sormesta. Ei pysty meikkaamaan. Ruoanlaitto on arvailua.

Toisaalta lähinäön ”suttuisuudesta” on joskus hyötyäkin: oma kulta näyttää läheltäkin hyvältä, samoin oma peilikuva.

Lasittomuus on yhä unelmani. Onkohan olemassa mummolasinpoistoleikkauksia [5]? Voiko sellaisen tehdä, jos on jo yksi operaatio takana? Täytyypä kysyä tätä kontakteiltani työpaikalla, nimittäin siellä tehdään parhaillaan standardia taittovirhekirurgian palveluista ja kompetenssia löytyy.

Suvi Pasanen

[1] SFS-EN ISO 12870:2016(siirryt toiseen palveluun) Silmälasien kehykset. Vaatimukset ja testimenetelmät
[2] SFS-EN ISO 14534:2011(siirryt toiseen palveluun) Piilolinssit ja piilolinssien hoitotuotteet. Perusvaatimukset
[3] ISO/DIS 7921 Lähinäön näkötestitaulut (luonnoksena vasta!)
[4] SFS-EN ISO 16034:2002(siirryt toiseen palveluun) Yksitehoiset lähinäkölasit
[5] SFS-EN ISO 16671:2015(siirryt toiseen palveluun) Silmäkirurgiassa käytettävät huuhteluliuokset