Siirry sisältöön
Ota yhteyttä Tilaa uutiskirje Haku
Liity jäseneksi

Standardi parantaa silmien taitteisuutta

Vuoden ahkera työ on saatu päätökseen, ja tuloksena on standardi, jonka toivotaan edistävän taittovirheleikkausten laatua, vähentävän toimenpiteisiin liittyviä haittavaikutuksia ja auttavan kuluttajaa asiaan liittyvissä päätöksissä. Standardi SFS 7515 ”Taitteisuutta muuttavan kirurgian palvelut” julkaistiin 20. helmikuuta 2024, ja se on hankittavissa tästä linkistä(siirryt toiseen palveluun).

Standardissa esitetään taittovirhekirurgisen palvelun toimintamalli asiakkaan henkilökohtaisiin tarpeisiin ja yleiseen laatuun keskittyen. Siinä ei anneta itse leikkausta koskevia kliinisiä ohjeita tai vaatimuksia.

Tiedon antamista korostettu

Standardissa on painotettu tiedon jakamista asiakkaalle. Standardi edellyttää esimerkiksi, että asiakas saa ennen leikkauspäätöksen tekemistä tietoa erilaisista leikkaustavoista ja mahdollisista kunkin tavan tuomista hyödyistä ja haitoista. Standardissa on yksilöity tarkasti, mitä tietoa asiakkaalle on jaettava.

Taitteisuuslupaus – mikä se on?

Standardi edellyttää, että asiakas saa ennen leikkauspäätöksen tekemistä ns. taitteisuuslupauksen. Nykytekniikka mahdollistaa, että leikkaustuloksen voi luotettavasti ennustaa osuvan tiettyyn tarkkuusväliin. Tämä puolestaan mahdollistaa sen, että kirurgi pystyy jo ennakkoon lupaamaan, että leikkauksella päästään tuohon ilmoitettuun tarkkuuteen.

Jos taitteisuuslupaus ei toteudu, eli silmien tarkkuus ei olekaan ilmoitetulla välillä takuuajan lopussa, asiakkaalle on palautettava rahat.

Takuuajalla tarkoitetaan leikkauksen jälkeistä aikaa, jolloin tehdään seurantatarkastuksia ja jälkihoitoa, sekä mahdollinen uusintaleikkaus.

Standardin laadinnassa oli mukana edustajia seuraavista sidosryhmistä: kirurgit, kuluttajat, sairaanhoitopiirit, laitevalmistajat, julkinen terveydenhuolto, oppilaitokset ja virastot.

Lisätietoja: suvi.pasanen(at)ytl.fi