Valkoposkia ja punaposkia
Lintuinnostusvaroitus! Sain joululahjaksi lintukirjan, ja siitä se sitten lähti. Kultsi oli tajunnut, mitä tarvitsen, nimittäin syksyn mittaan tuli seisoskeltua keittiön ikkunan [1] edessä monta kertaa päivässä. Seisoskelullani estin hänen pääsynsä pöydän ääreen.
Iso kiitos naapureille, että ikkunassa ihastelu oli ylipäänsä mahdollista. En minä itse vienyt lyhteitä ja rasvapalloja piha-aidalle tai heittänyt siemeniä hangelle, vaan sen teki joku muu. Tuo joku muu liikkuu ilmeisesti öiseen aikaan. Laudat ja lyhteet oli täytetty joka aamu. Lumessa näkyivät saappaiden jäljet.
Lintulaudalle, -lyhteille ja -palloille tuli talven mittaan vieraita, joita en ollut nähnyt pitkään aikaan tai ollenkaan. Tunnistin tintit ennestään, samoin punatulkun. Lintukirjasta oli hyötyä: Varpusiksi luulemani pienet lintuset olivatkin urpiaisia. Toiset, myöskin varpusiksi luulemani, olivat keltasirkkuja. Vihertikaksi nimeämäni tikka onkin oikeasti harmaapäätikka – siis vaikka se on vihreä!
Kirjan saamisesta meni kaksi kuukautta, kun huomasin selaavani netistä kiikareita [2]. Linnut alkoivat kiinnostaa pihan ulkopuolellakin. Päivittäisellä koiralenkillä kaulassa roikkuvat nyt laadukkaat Kowat, ja sittemmin silmiäni ovat ilostuttaneet sukelteleva pikku-uikku, karmean ruma merimetso, telkät ja joku määrittelemätön haukka, joka saattoi olla myös pöllö.
Erityismaininta pitää antaa viidelle laulujoutsenelle, jotka ovat talvehtineet meidän rannassa. Niiden huomaamiseen ei kiikareita tarvita. Ne kuulee.
Kevät tulee selvästikin! Viikko sitten saarilenkillä [3] meidän kanssamme lensi pitkän matkaa punarinta, itse asiassa useita. Tai saattoi se olla se sama lintu koko ajan. Ne ovat aika saman näköisiä, punarintaisia. Telkkiä oli tullut lisää. Telkkä on minun suosikkini – sen tunnistaa nykyään jo kaukaa. Tosin naarasta ei tunnista, sen sekoittaa haapanaan.
Jo tuota lenkkiä ennen oli rantaan eksynyt muutama kanadanhanhi, jonka tarkistin kirjasta, ettei vain ollut valkoposkihanhi. Meidän toyvillakoiramme näkökulmasta hanhi näyttää jättiläiseltä. Sille ei kannattaisi uhota. Hauvan ego on kuitenkin kokoaan isompi, ja vaikka olen opettanut sille [4], ettei hanhia saa säilytellä, minkäs teet kun vietti vie. Päin pitää rynnätä ja lentoon säikyttää. Toivon, ettei kukaan ole näkemässä ja mieltänsä pahoittamassa.
Kevät tuo myös ihmiset ulos. Rannan kuntolaitteessa [5 ja kuva] joku vetää leukaa. Koulun pihalla potkitaan futista. Frisbeekorit ovat kovassa käytössä. Pihakeinuissa [6] on pieniä ihmisiä niin vaaleanpunaisissa vermeissä, että silmiin sattuu. Itse palaan lenkiltä punaposkisena, nimittäin juoksin keväthuumassa kotiin kuntoportaiden kautta, kertaa viisi.
Nyt sitä suklaata.
[1] SFS-EN 1279(siirryt toiseen palveluun) Eristyslasit
[2] ISO 14133-1(siirryt toiseen palveluun) Kiikarit
[3] SFS 4424:2020(siirryt toiseen palveluun) Ulkoilureittien merkinnät
[4] prEN 17984 Avustavien koirien koulutus (tekeillä)
[5] SFS-EN 16630(siirryt toiseen palveluun) Ulkokuntolaitteet
[6] SFS-EN 1176-2(siirryt toiseen palveluun) Keinut
Ihanaa kevättä toivottaa
Suvi Pasanen
standardoinnin asiantuntija